Suomen Vanhempainliitto palkitsee kolmatta kertaa laadukkaan, uusia näkökulmia kodin ja koulun/päivähoidon/oppilaitoksen yhteistyöhön avaavan pro gradu -tutkielman.
Palkinto myönnetään joka toinen vuosi ja se on arvoltaan 1 000 euroa. Palkinto luovutetaan Suomen Vanhempainliiton seminaarissa 10.10.2009.
Etsimme seuraavat ehdot täyttäviä pro gradu -töitä:
- työ on hyväksytty 1.6.2007–31.5.2009 välisenä aikana Suomessa yliopistolliseksi maisterintutkinnon opinnäytteeksi (kielenä joko kotimaiset kielet tai englanti)
- työn tieteenalaa ei ole rajattu, mutta sen tulee käsitellä kodin ja koulun/päivähoidon/oppilaitoksen yhteistyön tai kasvatuskumppanuuden alle sijoittuvia teemoja
Työn tulee olla Suomen Vanhempainliitossa 8.6.2009 mennessä sekä yhtenä tulostettuna versiona että sähköisessä muodossa. Työn voi lähettää graduntekijä itse tai muu taho (esimerkiksi hänen ohjaajansa) kuitenkin tekijän suostumuksen varmistaen.
Mukaan on liitettävä seuraavat tiedot:
- Työn tekijän/tekijöiden henkilö- ja yhteystiedot (kotiosoite, sähköposti, puhelinnumero)
- Lähettäjän yhteystiedot
- Maininta, miltä yliopistolta ja laitokselta työ on peräisin, kuka on työn ohjaaja, mikä on työn arvosana, milloin se on virallisesti hyväksytty sekä työn tarkastajien lausunnot
- Työn tiivistelmä
Työt lähetetään osoitteeseen: Suomen Vanhempainliitto, Mariankatu 28 B 5, 00170 Helsinki. Kuoreen merkintä ”Gradupalkinto”.
Lisätietoja gradupalkinnosta: Suomen Vanhempainliitto, erikoissuunnittelija Tuija Metso, puh. (09) 135 1419,
wxlmd.phwvr$ydqkhpsdlqollwwr.il
Suomen Vanhempainliitto(www.vanhempainliitto.fi) on varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja toisen asteen oppilaitosten yhteydessä toimivien vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö. Liitto edistää vanhempien ja kasvatus- ja kouluyhteisöjen välistä sekä vanhempien keskinäistä yhteistyötä sekä tuo esille vanhempien näkökulmaa opetusta ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä.